NEO-PAWS

MITEN PUET
KENGÄT KOIRALLESI OIKEIN?
1. Koiran pitää
aina seistä kun laitat kengät. R=oikean tassun kenkä. L= vasemman
tassun kenkä. Seiso koirasi yllä ja pidä koirasi jalkojesi välissä
hevosen tapaan. Avaa kenkä ja sujauta tassu sisään aivan kengän kärkeen
saakka. Varmistu että kynnet asettuvat hyvin.
2. Pienen koiran kanssa käytä sormeasi kenkälusikan tapaan ja asettele tassu kengän kärkeen saakka.
3. Pidä kummatkin käsivartesi sen jalan puolella johon kenkää laitat. Ulommaisella kädellä voit vetää kengänkärkeä maata kohdin samalla kun toisella kädellä vedät kengän reunoista ylöspäin. Näin tassun kärki menee automaattisesti kengän kärkeen.
4. Aseta vastakkaisen polvesi avulla koiran paino sille tassulle johon kenkää laitat. Näin voit vielä varmistaa, että kenkä on oikeassa asennossa. Siirrä pitkät karvat kengän sisään, pois kengän sulkemisen edestä.
5. Sulje kenkä siten, että kiristät sisimmäistä reunaa ylöspäin ja vedät ulommaisen reunan tiukasti suoraan sivulle. Reunat tulee sulkea tällä tavoin lomittain jotta kengät pysyvät tassuissa tiukasti.
6. Kiinnitä tarranauha tiukasti keskeltä kierittäen alaspäin. Liiallisen nauhan voit kiinnittää tarraan tai leikata sopivan pituiseksi.
7. Kun asetat kenkää takatassuun seiso vastakkaisella puolella tassuun nähden. Muutoin prosessi on sama kuin etutassuissa.
8. Muista pitää koirasi kynnet lyhyinä.

Mitataksesi koirasi kengän koon piirrä tiukka kuva tassusta paperille ja mittaa piirroksen leveys ja pituus
| KOKO | PITUUS CM | LEVEYS CM |
| XXXS | 2,54 | 1,27 |
| XXS | 3,18 | 1,96 |
| XS | 3,81 | 2,54 |
| XS+ | 4,45 | 3,18 |
| S | 5,08 | 3,81 |
| S+ | 5,72 | 4,45 |
| M | 6,35 | 5,08 |
| M+ | 6,99 | 5,72 |
| L | 8,26 | 6,35 |
| L+ | 8,89 | 6,99 |
| XL | 9,53 | 7,62 |
| XL+ | 10,16 | 8,26 |
| XXL | 12,7 | 9,53 |
Kokotaulukko roduittain:
Neo-PAW_rodut.pdf 160.07 KB 